Lohiconfit sekä paahdettua punajuurisalaattia piparjuurikastikkeella


Tässäpä teille syksyn makuja lautasella. Ruoka ehkä kuulostaa hienolta piperrykseltä, mutta kyseinen ruoka valmistuu varsin näppärästi ja hienostelematta, ainoa erityisvaatimus on ruuan sisälämpömittari, ja jos mahdollista, kaksin kappalein 🙂 Lohi nimittäin valmistetaan öljyhauteessa hitaasti, ei siis uppopaistamalla vaan hitaasti hautumalla. Lohen mehevin sisälämpötila on n.45C astetta, sen olen minä ja moni viisaampikin herkkusuu todennut monta kertaa. Punajuurisalaatin reseptin bongasin Sikke Sumarin Nami namaste-keittokirjasta ja lohiconfit’n ohjetta selasin Heston Blumenthalin raamatusta. Ajattelin vielä myöhemmin testata jotain toista lohiconfit-ohjetta, niitä tuntui olevan netissä useita eri lämpötiloilla.

Lohiconfit

nahallista lohifilettä n. 150g/syöjä (mielellään suht tasapaksua ja paksua keskikohtaa, annospaloina)
oliiviöljyä ja ruokaöljyä reilusti (itse laitoin aikalailla 50/50, itse mittasin öljyn riittävyyden upottamalla lohipalat ennen valmistusta öljyyn, ja nostin sen jälkeen pois odottamaan kypsennystä)

Varaa lohen valmistukseen teräskattila, johon saat kaikki lohipalat mahtumaan nätisti pohjalle hieman irti toisistaan.

Kuumenna öljyseos +50C asteiseksi, mittaa lämpötila lämpömittarilla. Pyri pitämään lämpötila kypsennyksen aikana melko lailla samassa, jouduin välillä sammuttamaan lieden vaikka olikin pienimmällä teholla. Eli lämpötilaa joutuu jonkin verran vahtimaan.

Lisää lohipalat nahkapuoli alaspäin kypsymään öljyyn, laita toinen lämpömittari lohen paksuimpaan kohtaan keskelle. Tarkoitus on kypsentää lohipala hitaasti toivottuun lämpötilaan. Minulla kesti tällä kertaa noin 30 minuuttia.

Kun lohen lämpötila on +45 C, nosta lohipalat varovasti valumaan talouspaperille, sipaise lohen pinnalta varoen talouspaperilla isoimmat öljyt ja mahdolliset valkuaispisarat ja mausta sormisuolalla.

Tarjoa samantien punajuurisalaatin kanssa.

Paahdettu punajuurisalaatti

pieni kourallinen saksanpähkinöitä
4-6 punajuurta
oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria
muutama timjaminoksa
pieni nippu rucolaa
2 rkl hienonnettua ruohosipulia

Paahda pähkinöitä 200-asteisessa uunissa hetki niin, että ne saavat hieman väriä. Jätä odottamaan.

Pese ja kuori punajuuret. Lohko ne neljään osaan tai useampaan, jos ne ovat suuria.

Pane lohkot uunivuokaan, mausta oliiviöljyllä, suolalla ja mustapippurilla, lisää joukkoon timjaminoksat. Sekoita.
Kypsennä uunissa kunnes punajuuret ovat pehmeitä, noin puoli tuntia koosta riippuen.

Paloittele paahdetut saksanpähkinät veitsellä hiukan pienemmiksi. Sekoita pähkinät, rucola, ruohosipuli ja punajuurilohkot keskenään varovasti kulhossa ja mausta vielä suolalla ja mustapippurilla. Voit lorauttaa joukkoon vielä hiukan oliiviöljyä.

Piparjuurikastike

noin 1 cm pätkä kuorittua tuoretta piparjuurta hienoksi raastettuna, tai maun mukaan (tai piparjuuritahnaa purkista)
1 rkl hapanta omenaa raastettuna
½ rkl Dijon-sinappia
3 rkl ranskankermaa

Sekoita kaikista aineksista kreemimäinen seos. Käytä ranskankermaa niin, että syntyy sopivan juokseva koostumus.

Tarjoa piparjuurikastike erikseen pienessä kulhossa tai sekoita se suoraan punajuurisalaattiin.

Punajuuririsotto piparjuurikermalla


punajuuririsotto

Punajuuri eri muodoissa on ehdottomasti yksi suosikkijuureksistani. Punajuuririsotto lisukkeena tai ihan vain omana itsenään on niin hyvää. Punajuuririsoton seuraksi on usein yhdistetty vuohenjuusto, mutta myös piparjuurella maustettu kerma toimii oikein loistavasti, varsinkin jos aterialla on mukana myös naudanlihaa tai vaikka riistaa.

Itse teen risoton aina Ferran Adriàlta (The Family Meal: Home Cooking with Ferran Adrià) omaksumallani menetelmällä, jossa liemi lisätään risoton joukkoon 2 osassa, en siis lisäile lientä vähän väliä. Toki voit tehdä risoton omalla tyylilläsi.

Tee piparjuurikerma valmiiksi jääkaappiin ennen risoton valmistamista.

Punajuuririsotto 2:lle

2 pienehköä punajuurta

180 g risottoriisiä (Carnaroli tai Arborio)
1 pieni salottisipuli
1 + 1,5 rkl voita
1 rkl oliiviöljyä
0,5 dl valkoviiniä
6 dl kana- tai kasvislientä
1 rkl balsamiviinietikkaa
1,5 dl vastaraastettua parmesaania tai pecorinoa
suolaa, mustapippuria

Keitä punajuuret kuorineen kypsiksi vedessä. Soseuta pehmeät kuoritut punajuuret esimerkiksi sauvasekoittimella. Voit vielä halutessasi siivilöidä soseen. Mausta sose suolalla. Maista.

Paloittele sipuli hyvin pieneksi. Lämmitä liemi kuumaksi pienessä kattilassa.
Kuumenna pienessä paistinpannussa tai laakeassa kasarissa 1 rkl voita ja oliiviöljy medium-lämmöllä. Kuullota sipulia rasvaseoksessa reilu 5 minuuttia, kunnes sipuli alkaa jo melkein ”sulaa”, älä ruskista. Lisää joukkoon risottoriisi, ja kuullota riisiä parin minuutin ajan, kunnes riisi lämpenee ja muuttuu hieman läpikuultavan näköiseksi.
Lisää joukkoon valkoviini, ja sekoita riisiä voimakkaasti puulastalla. Kun viini on lähes imeytynyt riisiin, lisää joukkoon noin  1 dl lientä, jälleen lastalla reippaasti sekoittaen. Kun liemi on imeytynyt jälleen lähes kokonaan riisiin, lisää joukkoon punajuurisose ja sekoita tasaiseksi. Lisää tämän jälkeen riisin joukkoon ehkä noin 3/4 jäljellä olevasta liemestä, ja anna risoton poreilla pienesti, sekoittaen aina välillä. Punajuurisoseen sisältämä sokeri saattaa jämähtää (palaa :D) helposti kasarin pohjaan, joten sekoita risottoa kunnolla lastalla pohjasta asti. Lisää tarvittaessa nestettä, risoton pitäisi olla lopussa melko löysää, ei mitään tönkköä riisipuuroa tosiaankaan.

Kun riisi on kypsynyt n. 13 minuuttia, ala testaamaan riisin kypsyyttä. Riisin pitäisi kypsyä al denteksi, eli pinnalta pehmeä, mutta sisällä hiukan, ihan vähän siis vastusta hampaille. Ei raakaa, mutta just sopivaa. Yleensä risottoriisin kypsymiseen menee 15 – 20 minuuttia, mutta risottoa pitää maistella loppuvaiheessa, jottei riisi kypsy yli.

Lisää jäljelle jäänyt voi risoton joukkoon voimakkaasti puukauhalla vatkaten. Lisää sitten joukkoon parmesaaniraaste, jälleen voimakkaasti vatkaten. Risotto alkaa muuttua kermaiseksi. Mausta balsamiviinietikalla ja mustapippurilla. Tarkista suola. Jos risotto on liian tiukkaa tässä vaiheessa, voit vielä lisätä hiukan jäljelle jäänyttä lientä. Tarkista jälleen maku. Halutessasi voit lisätä joukkoon hienonnettua lehtipersiljaa.

Tarjoa risotto samantien, muuten se jämähtää paksuksi 🙂

Piparjuurikerma 

0,5 dl kuohukermaa
1 rkl ranskankermaa
1-2 rkl tuoretta vastaraastettua piparjuurta (tai piparjuuritahna-säilykettä)
1-2 tl Dijon-sinappia
suolaa

Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon ranskankerma sekä piparjuuri ja sinappi (laita ensin hiukan piparjuurta ja sinappia). Maista ja lisää tarvittaessa piparjuurta. Muista, että piparjuuren maku voimistuu jonkin verran jääkaapissa tekeytyessään 😉 Mausta tarvittaessa suolalla.

Punajuurimureke suppiksilla rosolliksi joulupöytään


punajuurimureke

Meillä on aina tehty hiukan eri tavalla jouluruokailu kuin muilla. Perinteisiä jouluruokia väheksymättä, ne ei kuitenkaan ole sitä suurinta herkkua mitä tässä sydäntalven juhlassa haluan itse nauttia. Itse tehdyt herkulliset laatikot, kinkut ja sillit on toki nautittu joka vuosi anopin pöydässä ja se on ollut riittävää meille.  Edes joulukinkkua meillä kotona ei ole aiemmin syöty, possua toki yleensä eri muodoissa, mut ei kinkkuversiona.
Viime vuonna sitten repästiin, oikein 3 kilon luomukinkku koki savustumisensa aattona Weeberin pöhistimessä (WSM), ja sen seuraksi kehittelin taas hiukan joulun makuja.

Rosollin korvaajana tämä punajuurimureke oli oikein maistuva versio. Ja viime vuonna ihan oikeasti kävin aattoaamuna sienimetsällä hakemassa reseptiin tarvittavat suppikset TUOREENA metsästä 😀
Tämä resepti uusitaan tänäkin vuonna, ja kinkku menee savustumaan aattoaamuna ananas-kirsikkahunnussa 🙂 Ei siis todellakaan perinteistä kinkkua, mut ah se oli niin hyvää, että tänä vuonna otetaan uusiks! Kinkun savustusresepti bongattiin Kolmen karhun eväät-blogista.
Punajuurimurekkeen resepti on Ravintola Juuren mainiosta keittokirjasta Juuri Nyt- Suomalaisen keittiön uudet klassikot.

punajuurimureke2.jpg

Punajuurimureketta ja marinoituja suppiksia 

Punajuurimureke

900 g punajuuria
4 salottisipulia
2 dl kuorellisia maapähkinöitä
1 sitruuna
1 ruukku basilikaa
125 g smetanaa
7 liivatetta
1 rkl suolaa
rouhittua mustapippuria
kylmäpuristettua rypsiöljyä

Laita punajuuret paistopussiin, ja kypsennä niitä 180-asteisessa uunissa noin tunti  eli kunnes ne ovat pehmeitä. Anna  jäähtyä hieman, kuori punajuuret vielä lämpiminä ja pilko paloiksi. Kuori ja silppua sipulit ja kuullota ne öljyssä. Jäähdytä.
Paahda maapähkinät kuivalla pannulla ruskeiksi ja suolaa kevyesti.
Purista sitruunasta mehu ja riivi basilikan lehdet.
Yhdistä kulhossa kaikki ainekset liivatetta lukuun ottamatta ja sekoita karkeahkoksi massaksi sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa.
Pehmitä liivatteet kylmässä vedessä, purista vesi pois ja sulata liivatteet tilkkaan kiehuvan kuumaa vettä (2-3 rkl). Sekoita liivatteet murekemassaan.
Vuoraa suorakaiteen muotoinen leipävuoka talouskelmulla ja kaada massa vuokaan. Kiristä kelmu murekemassan päälle ja sulje paketti huolellisesti. Anna murekkeen asettua jääkaapissa yön yli.

Marinoidut suppikset tai kantarellit

1 litra suppilovahveroita tai kantarelleja
1/2 purjoa
0,5 dl kylmäpuristettua rypsiöljyä
0,5 dl fariinisokeria
0,5 dl omenaviinietikkaa

sormisuolaa

Suikaloi purjo ohueksi. Paahda sieniä pannulla rypsiöljyn, fariinisokerin ja suolan seoksessa, kunnes sokeri sulaa. Kumoa seos kulhoon ja sekoita joukkoon purjo.
Jäähdytä ja lisää etikka.
Laita sienet kannelliseen astiaan ja anna maustua muutama tunti kylmässä.

Tarjoilu:
Leikkaa punajuurimurekkeesta pala lautaselle.
Laita päälle marinoituja sieniä ja purjoa. Mausta tarvittaessa sormisuolalla.

Kokin huomioita:
Tänä vuonna ei välttämättä tuoreita sieniä metsästä enää löydy 😉 Seuraavaksi paras vaihtoehto onkin käyttää kuivattuja kokonaisia suppiksia, jotka ensin liotat kuumassa vedessä vartin ajan.
 

Punajuuri-lehtikaalisalaatti pikkelöidyillä kantarelleilla


Kantarelli-kausi on alkanut lähes koko maassa ennätyksellisen varhain, ja itsekin törmäsin viikko sitten kouralliseen pieniä kantarelleja. Saaliin pienuuden vuoksi jätin kastikkeet ja keitot väliin ja tein salaattiin makoisan lisukkeen pikkelöimällä kantarellit nopeasti etikkaliemessä. Tähän reseptiin toimivat parhaiten juuri ne pikkuiset kantarellilapset 🙂

kantarellipunajuurilehtikaali
Ohje salaattireseptiin löytyi mahtavasta Jonna Vuormalan Jäävuoren huippu Salaattikirjasta. Koska tein salaatin vain itselleni ja löysin kantarelleja vähemmän kuin varsinaiseen ohjeeseen tuli, pienensin ohjetta itselleni. Ohessa kuitenkin ohje siten, kuin se kirjasta löytyy. Se riittää neljälle hengelle.

Pikkelöidyt kantarellit ja lämmin punajuuri-lehtikaalisalaatti 

200 g kantarelleja (alle litra)
150 g punajuuria ja/tai raitajuuria
25 g siemeniä (n. 0,5 dl auringonkukan-, kurpitsan- ja pinjansiemeniä)
300 g lehtikaalia
2 valkosipulinkynttä
3 rkl oliiviöljyä
1/4 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria

Pikkelöintiliemi sienille:
2 dl vettä
0,5 dl väkiviinaetikkaa
2 rkl sokeria
1/2 tl suolaa
muutama tuore timjaminoksa

Aloita kantarellien pikkelöinnistä. Mittaa kattilaan vesi, etikka, sokeri, suola ja timjami. Kiehauta. Lisää joukkoon puhdistetut kantarellit ja keitä minuutti. Siivilöi liemi pois ja jäähdytä sienet.
Kuori juurekset ja leikkaa ne aivan ohuiksi siivuiksi. Laita viipaleet jääkylmään veteen (esim jääkuutioiden kanssa jääkaappiin), jolloin ne rapeutuvat.
Paahda siemeniä kuumalla kuivalla pannulla, kunnes ne saavat hieman väriä.
Irrota lehtikaalin lehtien paksut lehtiruodit. Revi lehdet käsin pienemmiksi. Kuori ja hienonna valkosipulin kynnet.
Kuumenna oliiviöljy paistinpannussa ja lisää valkosipuli. Kuullota pari minuuttia. Nosta lämpöä ja lisä lehtikaalit ja freesaa niitä noin 4 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla.  (Jos pannusi ei ole riittävän iso, paista lehtikaalit parissa erässä.)
Lisää hyvin valutetut juurekset ja jäähtyneet kantarellit lämpimän lehtikaalin joukkoon. Ripottele päälle pinjansiemenet ja tarjoa heti.

img_6385