Männynkäpypastaa eli kasvispastaa manteli-persiljapestolla ja pinjansiemenillä


Tätä herkkua olen saanut muutaman kerran rakkaan siskon luona, mutta jostain syystä en ole aiemmin itse tätä tehnyt. Männynkäpypasta- nimitys on siskon aviomiehen ristimä nimi tälle ruualle, joka on saanut raavaan riistamiehen avaamaan  sydämensä muillekin pelkästään kasvissapuskoille. Resepti on muutaman vuoden takaisesta Glorian Ruoka & Viini– numerosta – lehti, joita en ainakaan itse raaski lehtikeräys-laatikkoon heittää. Loistava ja helppotekoinen perjantaipasta 🙂

männynkäpypasta

Kasvispasta manteli-persiljapestolla

3 paprikaa (itsellä suippopaprikoita, jotka ovat vielä normaalia paprikaa makeampia)
1 buffalo-mozzarella
300 g kuivapastaa (itsellä Pirkka Parhaat – Trottole kuviopastaa)

Manteli-persiljapesto 
1 valkosipulin kynsi
1,5 dl kuorittuja manteleita
1,5 dl tuoretta hienonnettua lehtipersiljaa (itse sain ruukusta ehkä desin verran persiljaa, loput laitoin basilikaa)
1,5 dl oliiviöljyä
1/2 tl sormisuolaa

Lisäksi maustamiseen:
sitruunan mehua n. 1 rkl
paahdettuja pinjansiemeniä n.1/4 dl
sormisuolaa

Lämmitä uunin grilli +225C. Halkaise paprikat, poista siemenet, ja laita paprikat kuori ylöspäin leivinpaperin päälle uunipellille. Ripsauta päälle pieni loraus oliiviöljyä. Paahda paprikoita uunissa ylätasolla, kunnes kuori on hieman mustunut.
Laita pastavesi kiehumaan.
Kun paprikat paahtuvat uunissa, paahda kuivalla pannulla erikseen ensin mantelit ja sen jälkeen pinjansiemenet. Kuori ja silppua kevyesti valkosipulinkynsi. Silppua lehtipersilja (ja basilika). Valmista pesto korkeassa astiassa sauvasekoittimella, surauta keskenään siis peston ainekset (valkosipuli, persilja, mantelit, oliiviöljy ja sormisuola), kunnes pesto on suht tasaista.
Keitä samalla pasta ohjeen mukaan.
Kun paprikat ovat paahtuneet uunissa, laita ne kuumuutta kestävän pakastepussin sisään 5-10min ajaksi. Kun paprikat ovat hieman jäähtyneet pussissa, saat kuorittua paprika sormin vetämällä kuoresta. Paloittele paprikat veitsellä vielä sopiviksi suupaloiksi.
Kun pasta on kypsää, valuta ja sekoita joukkoon valmis manteli-persiljapesto sekä paprikat. Mausta pasta sitruunanmehulla ja sormisuolalla, sekoita lopuksi vielä joukkoon sormin revitty mozzarella. Kaada pastan päälle vielä paahdetut pinjansiemenet.

Nauti heti!

Turuust: Blankon lammaspasta


Kokosin tämän ”juhla”viikonlopun herkuttelut mainiosta v.2011 ilmestyneestä Turku lautasella-keittokirjasta. Perjantain herkuksi valikoitui Blankon lammaspasta.
Kirjaan on koottu pieniä juttuja ja menuita resepteineen 10 eri turkulaisesta ravintolasta: Aurora, Herman, Blanko, Sergio’s, Smör, Ukkopekka, Mami, Rocca, Teini sekä Turun linna. Kaikkia näitä ei valitettavasti Turun ravintolamaailmassa enää ole olemassa. Saimme kirjan reilu vuosi sitten turkulaiselta ystäväpariskunnalta, kiitos Hanna & Janne! Kirja taitaa olla loppuunmyyty, ellei sitten jostain turkulaisesta kirjakaupasta löydy.

lammaspasta
Reseptit on jaoteltu vuodenaikojen mukaan ja ne ovat usein niitä suosituimpia annoksia ravintolasta. Niin tämä Blankon lammaspastakin, mikä edelleen on ravintolan listalla. Muutamia ruokia olen tästä kirjasta kokeillut, hyvin tuloksin. Annoksen juju on itsetehty aurinkotomaattipesto, ei kun tehosekoitin tai mortteli käyttöön!

Blankon lammaspasta

Aurinkotomaattipesto

2 dl aurinkokuivattuja tomaatteja
1 valkosipulin kynsi
2 tl Maldon suolaa
3 rkl pinjansiemeniä
kourallinen basilikanlehtiä
2 rkl vastaraastettua parmesaania
2 dl extra virgin- oliiviöljyä

pesto

karitsansisäfile

Pasta:

400g tagliatellea
400g karitsan sisäfilettä
4 valkosipulin kynttä
2 rkl oliiviöljyä
suolaa, vastarouhittua mustapippuria
kourallinen villirucolaa
2 rkl paahdettuja pinjansiemeniä
6 rkl aurinkotomaattipestoa
parmesaanilastuja

Valmista ensin pesto: hienonna valutetut aurinkokuivatut tomaatit esim. sauvasekoittimella. Hienonna sitten morttelissa voimakkaasti hieromalla tahnaksi valkosipulinkynsi, suola, pinjansiemenet ja basilikanlehdet. Lisää joukkoon parmesaaniraaste ja tomaattimassa. Lisää oliiviöljy joukkoon nauhana koko ajan voimakkaasti jauhaen.

Keitä tagliatelle ohjeen mukaan runsaassa suolalla maustetussa vedessä.

Poista lihoista ohut kalvo terävällä veitsellä ja leikkaa lihat parin sentin pätkiksi. Murskaa valkosipulin kynnet veitsen lappeella ja leikkaa karkeaksi murskaksi (varmista, että ruokailijat ovat pöydässä, sillä ruoka on valmista 4 minuutin kuluttua!). Paahda pinjansiemenet, laita sivuun.

Kuumenna paistinpannussa oliiviöljyä, ja ruskista lihat kuumassa pannussa nopeasti valkosipulien kera mediumiksi nopeasti (minuutti tai pari). Voit halutessasi myös grillata lihat (kokonaisina, ja leikkaa vasta ennen tarjoilua paloiksi) tai vaikka liekittää (Blankossa lihat liekitetään). Laita valmiit lihat hetkeksi folioon sivuun odottamaan annoksen kokoamista.

Sekoita valmiin pastan joukkoon pesto nopeasti paistinpannulla pyöräyttäen, ja siirrä kuumille pastalautasille. Pyöräytä rucolat nopeasti vielä pannulla (älä pese pannua välillä!), ja jaa pastojen päälle. Annostele lihat lautasille rucolan päälle. Koristele pinjansiemenillä ja parmesaanilastuilla.

Vinks vinks: Lopun peston voi käyttää vaikka muutaman päivän sisällä spagetin kera. Paistan tänään peston seuraksi pari pientä chorizoa viipaleina ja keitän pastaa: pikaruokaa 😉

Salvia-kinkkuspaghetti


20120525-192527.jpg

400g linguinea tai täysjyväspaghettia
80g (savustettua)ilmakuivattua kinkkua
4 kevätsipulinvartta

Salvia-sitruunapesto

1 luomusitruuna
30-40 salvianlehteä
50g raastettua grana padanoa tai parmesaania
3 rkl oliiviöljyä
1/2 tl vastajauhettua mustapippuria myllystä

Lisäksi:
1 rkl oliiviöljyä
4 rkl raastettua grana padanoa tai parmesaania
20 salvianlehteä
(suikaloitua sitruunankuorta)
sormisuolaa (Maldon)

Valmista ensin salvia-sitruunapesto: Raasta tai vuole sitrusraudalla hyvin pestyn sitruunan kuori mortteliin. Halkaise sitruuna ja purista 2 rkl mehua joukkoon. Lisää salvianlehdet ja jauha karkeaksi. Rouhi juusto joukkoon, lisää oliiviöljy ja pipppuri. Jauha seos melko tasaiseksi.

Keitä pasta ohjeen mukaan reilussa määrässä suolalla maustettua vettä al denteksi. Pastan kypsyessä revi kinkku reiluiksi suikaleiksi. Viipaloi kevätsipulit viistosti noin 1cm:n paksuisiksi renkaiksi.

Valuta pasta ja kaada se takaisin kattilaan. Sekoita joukkoon pesto ja sipuli, sekä kinkku. Annostele lautasille, valuta päälle tilkka oliiviöljyä, ja ripottele vielä salvianlehdet ja raastettu juusto sekä halutessasi sitruunankuori. Mausta kevyesti vielä hyvällä
sormisuolalla.

Kokin huomioita:
Ilmakuivattua kinkkua on vaikea saada sekoittumaan tasaisesti spaghetin joukkoon. Kaikki herkut (sipulit ja kinkut) oli jälleen kattilan pohjalla. Tietysti voihan kinkun jakaa vaikka lautasille annostelun jälkeen…

Viinisuositus Italiasta: kuohuviini Rotari Riserva Brut 12,98e (Alko), toimi vallan loistavasti raikkaan pastan kera!

Ohje G R&V 4/2011