Varhaisperunasalaatti piparjuuren, sitruunan ja kapristen kera grillatun lihan kylkeen


Hups, johan on edellisestä bloggauksesta vierähtänyt aikaa, sorry! Grillaus- ja savustuskausi on meillä ollut päällä koko kevään, ja nyt on mahtavaa, kun niiden seuraksi saa jo uusia kauden kasviksia ja juureksia. Tämä perunasalaatin ohje on Lisa Lemken kirjasta Grillatun kera, josta löytyy useita kivoja kesäisiä ja toimivia reseptejä. Kirja on julkaistu jo vuonna 2012 suomeksi, edelleen kirjaa löytää alennuslaareista. Suosittelen!

perunasalaatti1

Tämä salaatti maistuu sekä grillatun lihan että kalan seurana. Tällä kertaa grillasin seuraksi karitsan parikyljyksiä, jotka pikamarinoin sitruunankuorella, sitruunan-mehulla, oliiviöljyllä, suolalla ja mustapippurilla. Yleensä kaapistani löytyy pieniä kapriksia, joten niitä heitän tähän salaattiin, ei se oo niin noko-nuukaa 🙂

Varhaisperunasalaatti piparjuuren, sitruunan ja kapristen kera (4:lle)

600 g varhaisperunoita
1,5 dl kermaviiliä
1 rkl dijon-sinappia
½ tl juoksevaa hunajaa
2 rkl hienoksi raastettua piparjuurta
1 luomusitruunan raastettu kuori
hyvää (Maldon) hiutalesuolaa ja karkeaksi raastettua mustapippuria
1 pieni punasipuli
2 dl cocktail-kapriksia
ylimääräistä piparjuuriraastetta tarjoiluun halutessasi

Pese perunat huolella ja keitä pehmeiksi suolalla maustetussa vedessä. Kaada keitinvesi pois, kumoa perunat kulhoon hieman jäähtymään ja pilko sitten sopiviksi suupaloiksi.
Sekoita toisessa kulhossa kermaviili, sinappi, hunaja, piparjuuri ja raastettu sitruunankuori. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Kaada kastike lämpimien perunoiden päälle ja sekoita kunnolla. Suikaloi punasipuli ja levittele yhdessä kapristen kanssa salaatin pinnalle. Voit tarjota extra-piparjuuriraastetta lisänä eri kulhossa.

perunasalaatti2

Maukasta juhannusta kaikille!

Punajuuri-fetasalaatti on yksinkertaisuudessaan parasta


Tämän kesän punajuuret ja porkkanat ovat löytäneet ostoskassiin kaupasta ja toreilta useampaan kertaan. Porkkanat meillä usein grillataan ja muutaman kerran olen nyt tehnyt punajuurista tätä salaattia: voi kun se vaan on niin hyvää.

punajuuret2

Alkuperäisen reseptin bongasin kaupassa GoodFood- lehteä selaillessani, ja sitä kotikotona yritin ulkomuistista toistaa. Löysin näin jälkikäteen netistä alkuperäisenkin, mutta ohje ei mene pilalle pienestä muokkailusta 🙂 Alkuperäisessä reseptissä joukkoon tulee vielä sitruunan mehua ja kuorta. Fetan voi vaihtaa vaikka vuohenjuustoon tai homejuustoon, ja jos kaapista löytyy pinjansiemeniä voi kurpitsansiemenet korvata niillä. Tämä annos oli juuri passeli meille kahdelle grillatun broilerin seuraksi, ja jos syöjiä on enemmän, kaksinkertaista määrät.

porkkananvarsipesto

Lisäksi tosiaan grillasin meille Naapurin maalaiskananpojan supreme rintafileet, jotka ovat tosi herkkua grillattavaa luun ja nahan vuoksi. Kokeilinpa myös Ripaus tryffeliä- blogin porkkananvarsi-pestoa, kun noita porkkananvarsiakin on jääkaappiin kertynyt. Jonkin verran enemmän sai pestoa työstää morttelilla tehdessä (teen peston aina morttelissa), ja taisin lorauttaa liian voimakkaan makuista oliiviöljyä pestoon, koska se peitti turhan paljon porkkananvarren makua. Mutta olihan se silti hyvää, ja melkein ilmaisista aineksista 😉

punajuuret3

Punajuuri-fetasalaatti 2:lle

1 nippu keskikokoisia punajuuria (olisko ollut n. 400 g,  5 keskikokoista punajuurta jokatapauksessa)
n. 50 g oikeaa kreikkalaista fetaa, eikä mitään valmiiksi kuutioitua salaattijuustoa 🙂
0,5 dl sileälehtistä persiljaa silputtuna
2-3 rkl kurpitsansiemeniä
loraus oliiviöljyä
loraus vaaleaa balsamiviinietikkaa (punainen käy myös 😉 )
suolaa
vastarouhittua mustapippuria

Leikkaa punajuurista pois naatit. Keitä kiehuvassa vedessä kuorineen, kunnes haarukalla tai veitsellä kokeillessasi juures alkaa olla hieman pehmeä. Aikaa menee ehkä noin 30 min, riippuen punajuuren koosta. Paahda samaan aikaan kuumalla pannulla nopeasti kurpitsansiemenet. Älä polta 😉 Kurpitsansiemenet poksahtelevat hauskasti paahdettaessa. Laita siemenet lautaselle jäähtymään.
Nosta punajuuret leikkuulaudalle jäähtymään. Kuori hieman jäähtyneet punajuuret, kuori lähtee irti oikeastaan ihan sormin puristelemalla, veistä et tarvitse 🙂 Suojasin leikkuulaudan Kokkausarkilla värjääntymisen estämiseksi.

punajuuret

Viipaloi punajuuret ohuiksi viipaleiksi kulhoon. Lorauta perään n. 1-2 rkl balsamicoa ja oliiviöljyä, ripsauta vielä mustapippuria myllystä ja hiukan suolaa. Sekoita hyvin keskenään.

Kasaa salaatti tarjoilulautaselle:
Alle punajuuriviipaleita, päälle kourallinen silputtua lehtipersiljaa ja sormin murennettua fetajuustoa. Ripottele päälle vielä kurpitsansiemenet ja ai että kun on herkkusalaatti valmis 🙂

Syö heti.

Ahvenet nyyttiin ja grilliin!


Kaupasta tarttui matkaan ahvenfileitä, kesäperunoita, kotimaisia pensaspapuja ja kesäsipulia. Joukkoon hiukan voita ja valkkaria, ja gourmee-tason illallinen oli valmis 😉 Nyyttien valmistuksessa voi käyttää mielikuvitusta, vähän kaikkea hyvää ja lopputulos on varmasti loistava.

ahvennyytit2

Sain hiljattain kokeiltavakseni SAGAn (ent. Serla) keittiöpaperituotteita. Varsinkin Kokkausarkki on meikäläiselle uusi tuote. Kokkausarkki on hieman vahvempi versio leivinarkista, ja sen molemmat puolet on silikonoituja. Paperi on rasvatiivistä, ja se sopii erityisen hyvin höyrytykseen ja keittämiseen. Kokkausarkki on myös kompostoituvaa 🙂 20140730-105418-39258304.jpg

Erityisen hyvin Kokkausarkki soveltuu siis nyyttiruokiin. Nyyttiruoka laitetaan Kokkausarkin sisään ja suljetaan esim. paistonarulla tiiviisti. Valmis nyytti suojataan vielä alapuolelta foliolla (syttymisen estämiseksi). Okei, aiemmin on nyyttejä valmistettu pelkän folion avulla, mutta olen huomannut, että ruoka tahtoo tarttua kiinni folion pohjaan, ja kyllä se folio hyvin herkästi saattaa rikkoutuakin, jolloin kaikki mehevät nesteet ja maut valuvat grilliin. Kokkausarkin käyttö folion kanssa vähentää myös tiskiä, annoksen voi retkiolosuhteissa syödä vaikka suoraan pussukasta ja nyyttiruoan voi valmistaa lähestulkoon suoraan nyyttiin. Huomasin myös, että Kokkausarkkia voi jonkin verran muotoilla jopa ilman vettä, joten nestemäisetkin raaka-aineet pysyvät nyytin sisällä jo ennen nyytin sulkemista.

ahvennyytitahvennyytit4

Kokkausarkkeja löytyy hyvin varustelluista kaupoista 2 eri kokoa, 33×27 cm ja 33x42cm, joista isompi on loistava nyyttien tekoon. Pienempi soveltuu hyvin vaikka leikkuulaudan suojaamiseen esim. broileria tms käsiteltäessä.

 

 

Ahvennyytit  4:lle

reilu 500g ahvenfileitä (n. 8 kpl)
8-12 kesäperunaa (hiukan esikeitettynä)
2 kesäsipulia
2 valkosipulin kynttä
150-200 g tuoreita pensaspapuja
kapriksia (suolaliemessä)
valkoviiniä
voita
suolaa
valkopippuria myllystä

Keitä hyvin pestyt kesäperunat puolikypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Valuta perunat ja leikkaa ne viipaleiksi.
Silppua huuhdellut kesäsipulit varsineen. Hienonna valkosipulinkynnet veitsellä hienoksi. Pese pensaspavut, trimmaa päät pois ja leikkaa pavut puoliksi. Siisti ahvenfileistä mahdolliset ruodot.
Kasaa nyytit:
Laita Kokkausarkin päälle 2-3 paloiteltua perunaa, pieni kourallinen puolitettuja papuja, hiukan valkosipulia (voit jättää myös pois), noin teelusikallinen valutettuja kapriksia, pieni kourallinen silputtua sipulia. Rutista nyyttiä hiukan kuppimaiseksi. Mausta vihannekset kevyesti suolalla. Laita vihannesten päälle 2 suolalla ja valkopippurilla maustettua ahvenfileetä. Lorauta päälle noin ruokalusikallinen valkoviiniä (ei pakollinen) ja nokare voita.
Sulje nyytti paistinnarulla ja vuoraa ulkopuolelta vielä Foliolla.
Tee nyyttejä yhteensä 4 kpl.

ahvennyytit3

Kypsennä mediumlämmöllä suoralla hiilloksella noin 15 minuuttia.

Tarjoa heti ja nauti tuoksuista nyyttiä avatessasi 😉

Tämä bloggaus on SAGAn sponssaama 😉