Punajuuririsotto piparjuurikermalla


punajuuririsotto

Punajuuri eri muodoissa on ehdottomasti yksi suosikkijuureksistani. Punajuuririsotto lisukkeena tai ihan vain omana itsenään on niin hyvää. Punajuuririsoton seuraksi on usein yhdistetty vuohenjuusto, mutta myös piparjuurella maustettu kerma toimii oikein loistavasti, varsinkin jos aterialla on mukana myös naudanlihaa tai vaikka riistaa.

Itse teen risoton aina Ferran Adriàlta (The Family Meal: Home Cooking with Ferran Adrià) omaksumallani menetelmällä, jossa liemi lisätään risoton joukkoon 2 osassa, en siis lisäile lientä vähän väliä. Toki voit tehdä risoton omalla tyylilläsi.

Tee piparjuurikerma valmiiksi jääkaappiin ennen risoton valmistamista.

Punajuuririsotto 2:lle

2 pienehköä punajuurta

180 g risottoriisiä (Carnaroli tai Arborio)
1 pieni salottisipuli
1 + 1,5 rkl voita
1 rkl oliiviöljyä
0,5 dl valkoviiniä
6 dl kana- tai kasvislientä
1 rkl balsamiviinietikkaa
1,5 dl vastaraastettua parmesaania tai pecorinoa
suolaa, mustapippuria

Keitä punajuuret kuorineen kypsiksi vedessä. Soseuta pehmeät kuoritut punajuuret esimerkiksi sauvasekoittimella. Voit vielä halutessasi siivilöidä soseen. Mausta sose suolalla. Maista.

Paloittele sipuli hyvin pieneksi. Lämmitä liemi kuumaksi pienessä kattilassa.
Kuumenna pienessä paistinpannussa tai laakeassa kasarissa 1 rkl voita ja oliiviöljy medium-lämmöllä. Kuullota sipulia rasvaseoksessa reilu 5 minuuttia, kunnes sipuli alkaa jo melkein ”sulaa”, älä ruskista. Lisää joukkoon risottoriisi, ja kuullota riisiä parin minuutin ajan, kunnes riisi lämpenee ja muuttuu hieman läpikuultavan näköiseksi.
Lisää joukkoon valkoviini, ja sekoita riisiä voimakkaasti puulastalla. Kun viini on lähes imeytynyt riisiin, lisää joukkoon noin  1 dl lientä, jälleen lastalla reippaasti sekoittaen. Kun liemi on imeytynyt jälleen lähes kokonaan riisiin, lisää joukkoon punajuurisose ja sekoita tasaiseksi. Lisää tämän jälkeen riisin joukkoon ehkä noin 3/4 jäljellä olevasta liemestä, ja anna risoton poreilla pienesti, sekoittaen aina välillä. Punajuurisoseen sisältämä sokeri saattaa jämähtää (palaa :D) helposti kasarin pohjaan, joten sekoita risottoa kunnolla lastalla pohjasta asti. Lisää tarvittaessa nestettä, risoton pitäisi olla lopussa melko löysää, ei mitään tönkköä riisipuuroa tosiaankaan.

Kun riisi on kypsynyt n. 13 minuuttia, ala testaamaan riisin kypsyyttä. Riisin pitäisi kypsyä al denteksi, eli pinnalta pehmeä, mutta sisällä hiukan, ihan vähän siis vastusta hampaille. Ei raakaa, mutta just sopivaa. Yleensä risottoriisin kypsymiseen menee 15 – 20 minuuttia, mutta risottoa pitää maistella loppuvaiheessa, jottei riisi kypsy yli.

Lisää jäljelle jäänyt voi risoton joukkoon voimakkaasti puukauhalla vatkaten. Lisää sitten joukkoon parmesaaniraaste, jälleen voimakkaasti vatkaten. Risotto alkaa muuttua kermaiseksi. Mausta balsamiviinietikalla ja mustapippurilla. Tarkista suola. Jos risotto on liian tiukkaa tässä vaiheessa, voit vielä lisätä hiukan jäljelle jäänyttä lientä. Tarkista jälleen maku. Halutessasi voit lisätä joukkoon hienonnettua lehtipersiljaa.

Tarjoa risotto samantien, muuten se jämähtää paksuksi 🙂

Piparjuurikerma 

0,5 dl kuohukermaa
1 rkl ranskankermaa
1-2 rkl tuoretta vastaraastettua piparjuurta (tai piparjuuritahna-säilykettä)
1-2 tl Dijon-sinappia
suolaa

Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon ranskankerma sekä piparjuuri ja sinappi (laita ensin hiukan piparjuurta ja sinappia). Maista ja lisää tarvittaessa piparjuurta. Muista, että piparjuuren maku voimistuu jonkin verran jääkaapissa tekeytyessään 😉 Mausta tarvittaessa suolalla.

Riistapullat ja paras tomaattisoosi


riistapullat
Lihapullat on meidän talouden ehdoton suosikkiruoka. Välillä teen pullat ihan fiilispohjalta ja välillä sitten taas testaan eri reseptejä. Täältä blogistakin löytyy erilaisia lihapullareseptejä useita: herkkulihapullat a’la Marikahirvenpyllypallerot ja Jamien brittilihapullat pubityyliin. Tätä uutta reseptiä olen testannut sekä hirvenlihasta ja karitsanlihasta (ei oo riistaa, tiedän) – toimii! Italialaisen ruuan keittiögurun Anna del Conten alkuperäinen resepti on peuralle, mutta ohje varmasti onnistuu ihan naudanlihastakin. Reseptin juju on ricottajuusto, joka hiukan tasoittaa ehkä voimakkaan riistan makua. Älä pelkää, kyllä se lihan maku silti maistuu 😉 Ja tuo tomaattikastike, se on SUPERhyvää. Teinkin itse heti kastikkeen kaksinkertaisena eli jos tykkäät reilusta kastikkeesta, tuplaa se. Italialaiset syövät lihapullansa ilman spagettia, mutta me ollaankin Suomessa, ja spagetilla mennään!  🙂

Tee lihapullataikina ensin, koska sen on hyvä vetäytyä jääkaapissa tunnin verran, eli juuri sen aikaa, kun valmistat tomaattisoosin.

Riistapullat Anna del Conten mukaan 

500 g (riista)jauhelihaa
150 g ricottajuustoa
1 iso kananmuna
pieni kourallinen lehtipersiljan LEHTIÄ hienonnettuna
1 valkosipulin kynsi hyvin pieneksi hienonnettuna
3 rkl vastaraastettua parmesaania
(2 rkl vehnäjauhoja – ei pakollista, onnistuu ilmankin)
suolaa ja vastajauhettua mustapippuria
voita ja oliiviöljyä paistamiseen

Sekoita kulhossa ensin keskenään jauheliha sekä ricottajuusto. Lisää joukkoon kevyesti vatkattu kananmuna sekä valkosipuli, parmesaani,  ja lehtipersilja sekä mausteet. (Omasta mielestä lihapullissa pitää olla riittävä määrä suolaa, 1 tl ei yksinkertaisesti  mielestäni riitä. Jokainen tekee toki omanmakuisensa pullan, ja pullataikinaa voi hyvin maistaa pienen määrän raakana (jos ei ole sianlihaa joukossa) tai vaihtoehtoisesti paistaa paistinpannulla pienen testipullan. Suolaton lihapulla on mun kauhistus…)
Pyörittele taikinasta kostein käsin noin golfpallon kokoisia palleroita leivinpaperilla peitettyyn vuokaan. Litistä palleroita pikkuisen. Nosta pallerot jääkaappiin vetäytymään noin tunnin ajaksi.

Paista vehnäjauhoissa pyöritellyt lihapullat voin ja oliiviöljyn seoksessa kullanruskeiksi.
Nosta lihapullat lämpimään tomaattikastikeeseen kypsymään vielä 10-15 minuutiksi ennen tarjoilua.

Paras tomaattisoosi eli Sugo di pomodoro 

2 rkl oliiviöljyä
2 rkl voita
1 sipuli pieneksi hienonnettuna
1 porkkana pieneksi hienonnettuna
1 lehtisellerin varsi pieneksi hienonnettuna
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna
1 tl tomaattipyrettä
kourallinen lehtipersiljaa hienonnettuna
400 g tomaattimurskaa
6 isoa basilikan lehteä hienonnettuna
suolaa ja vastajauhettua mustapippuria

Kuumenna öljy ja voi korkeareunaisessa kastikekasarissa melko miedolla lämmöllä. Lisää sipulit, porkkana ja selleri, ja kuullottele rasvassa noin 10 minuutin ajan.  Lisää joukkoon tomaattipyreem ja kuullota vielä noin minuutin ajan.
Lisää joukkoon tomaattimurska ja yrtit, mausta. Poristele miedolla lämmöllä noin 30 minuutin ajan.

Tee lihapullat ohjeen mukaan, ja lisää kastikkeen joukkoon kypsymään vielä 10-15 minuutin ajaksi.

Tarjoa halutessasi spagetin ja vastaraastetun parmesaanin kanssa.

Sienistä pikaherkkua: Mustatorvisieni-pekoni- pastaa!


Niinkuin monet muutkin, onnistuin löytämään tänä kesänä/syksynä melko runsaan saaliin mustatorvisieniä. Kuivasin kaikki aarteet kuivurissa, jotta sain ne säilöttyä tulevia torvisienittömiä vuosia varten 🙂
Tämän illan pikaruokana oli pasta mustatorvisienistä ja pekonista. Pekoninkin voi pastasta jättää pois, jos toiveena on enemmän kasvis-versio 😉

 

mustatorvisienipasta

Mustatorvisieni-pekoni- pasta  (3-4:lle)

300 g tagliatellea
n 1,5 dl kuivattuja mustatorvisieniä
100 g pekonia tai palvikylkeä
1 pieni salottisipuli
1 rkl voita
2 rkl valkoviiniä
2 dl kermaa
kourallinen silputtua lehtipersiljaa
suolaa, mustapippuria
raastettua parmesaania

Laita vesi kiehumaan pastan keittoa varten.
Murskaa kuivatut mustatorvisienet käsin kulhoon. Lämmitä kerma vaikka mikrossa, ja kaada kuuma kerma sienten päälle. Sekoita, ja anna sienten liota kuumassa kermassa noin 10 minuuttia.
Hienonna sipuli ja paloittele pekoni pieniksi suikaleiksi.
Kuumenna pinnoitettu paistinpannu, ja ruskista siinä pekonisuikaleet ruskeiksi.
Lisää pannulle voi, ja salottisipuli. Kuullota sipulia pekonien joukossa.
Kun sipuli on kuullottunut, lisää pannulle kuumassa kermassa lionneet sienet, kunhan ensin siivilöit ne kermasta. Muista säästää kerma 😉
Pyörittele sieniä pannulla pekonin ja sipuli joukossa vielä parisen minuuttia. Lorauta joukkoon valkoviini, ja anna kiehahtaa kasaan. Lisää sitten joukkoon sienten liotusnesteenä käytetty kerma.
Tässä vaiheessa voit laittaa pastan kiehumaan suolalla maustettuun veteen. Keitä ohjeen mukaan.
Poristele kermakastiketta miedolla lämmöllä välillä sekoittaen pastan kiehumisen ajan (n. 6min).
Siivilöi pasta, jätä keitinvedestä talteen pari ruokalusikallista. Lisää keitetty pasta sieni-kermakastikkeen joukkoon. Lisää keitinvesi notkistamaan kastiketta.
Mausta lehtipersiljalla, sormisuolalla, vastajauhetulla mustapippurilla sekä parmesaaniraasteella.

Nauti heti ❤

Metsäsienilasagneen sieniretken antimet!


Sieniä on pukannut koko kesän siihen malliin, että jopa pyöräretkiltä oon kantanut näitä aarteita repussa ja tyhjässä juomapullossa. Kantarelleja, mustatorvisieniä ja herkkutatteja on löytynyt kiitettävästi, eikä vielä onneksi tähän aikaan ole tarvinnut tapella metsässä hirvikärpästen kanssa. Itikoita kyllä on välillä riittänyt…
Ruotsalaisen huippukokin Paul Svenssonin upeasta muutaman vuoden vanhasta keittokirjasta  Paulin keittiössä- Vihreät viettelykset löytyi makoisan kuuloinen metsäsienilasagne-ohje, jota piti testata, kun jääkaappi kerrankin pullisteli sieniä. Ainahan se on kiva käyttää sieniä tuoreeltaan niin paljon kuin mahdollista.

metsäsienilasagne

Metsäsienilasagne

400 g erilaisia metsäsieniä (itse käytin mustatorvisieniä, herkkutatteja sekä kantarelleja), lisäksi loppu”koristeluun” vielä pari kourallista pieniä kantarelleja
2 + 1 salottisipulia hienonnettuna
1 porkkana pieninä kuutiointa
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
1 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
9 dl maitoa
3 dl kermaa
1 dl raastettua parmesaania
9 tuoretta lasagnelevyä (itse käytin Lidlin tuoreita isoja lasagnelevyjä, niitä meni 6 kpl, eli 1 pkt)
250 g ilmakuivattua kinkkkua
1 ruukku oreganoa
6 kevätsipulin vartta siivutettuna
oliiviöljyä ja voita paistamiseen
sitruuna
suolaa, mustapippuria
(tuore-mozzarellaa)

Puhdista, harjaa ja siivuta sienet.
Kuumenna paistinpannu, paista sienille oliiviöljyssä pinta. Paistoin kaikki sienet omissa erissään, muuten herkästi sienet vain alkavat kiehua. Kun kaikki sienet ovat käsitelty, lisää sienten joukkoon paistinpannulle voita ja 2 hienonnettua salottisipulia. Kuullottele vielä hetken aikaa (ohjeen mukaan 30 sekuntia, mutta itse varmaan pari minuuttia, jotta sipuli kuullottui) ja mausta sieni-sipuliseos suolalla ja pippurilla.
Kuullota kasarissa porkkana ja viimeinen salottisipuli voissa. Lisää joukkoon jauhot ja sekoita. Lisää sekaan maito sekä kerma, keitä valkokastiketta koko ajan sekoittaen noin 10 minuutin ajan, kunnes kastike hieman paksuuntuu. Lisää raastettu parmesaani, mausta sitruunanmehulla, suolalla ja pippurilla. 
Voitele lasagnevuoka öljyllä tai voilla. Kasaa vuokaan kerroksittain sieniä, ilmakuivattua kinkkua, tuoretta oreganoa, valkokastiketta sekä lasagnelevyjä. Viimeistele valkokastikkeella ja paista lasagnea +180 C- asteisessa uunissa noin 20 minuuttia (kiertoilma, ilman kiertoilmaa noin + 200 C), tai kunnes lasagnen pinta on kauniisti gratinoitunut .

Koristele valmis lasagne vielä kourallisella vastapaistettuja sieniä sekä kevätsipulilla sekä oreganolla. Anna lasagnen vetäytyä hetki ennen nauttimista (noin 15 minuuttia).

metsäsienilasagne2

Kokin mietteitä:
Itseä jonkin verran ihmetytti valkokastikkeen suuri nesteen määrä, ehkä yhteensä litran verran nestettäkin riittäisi. Kastike jäi melko ohueksi, mutta mentiin nyt ohjeen mukaan. Maukasta toki oli.
Laitoin väleihin ja päälle myös jääkaapista löytyneen mozzarellan, omasta mielestäni lasagneen kuuluu enemmän juustoa kuin ohjeessa sanottu 1 dl parmesaania 😉
Sain 3 lasagnekerrosta aikaiseksi, viimeisten lasagnelevyjen päälle kaadoin loput valkokastikkeet ja revin loput mozzarellasta.
Uunissa lasagne oli lähemmäs 30 minuuttia, jotta sain pinnan gratinoitua.