Paistettua turskaa ja chorizo-mustasilmäpapuhöystöä paahdetulla paprikalla


Kampaajalla tulee selailtua tietenkin naistenlehtiä, ja tapanani on ottaa kännykällä kuva mielenkiintoisesta reseptistä. Tällä kertaa Eeva-lehdessä oli suomalaisen samppanjagurun, Essi Avellanin haastattelu, jossa Essi kertoi tästä omasta juomasuosikistani, samppanjan yhdistämisestä ruokaan sekä tietenkin reseptit alku-, pää- ja jälkiruoille juomasuosituksineen. Pääruoaksi Essi oli valinnut paahdetun turskan seläkkeen ja papu-chorizohöystön. Olen itse joskus kokannut turskafileelle seuraksi hieman erityyppistä pidempään kypsytettävää tomaattipohjaista papu-chorizohöystöä, joten tiesin makujen toimivan taatusti keskenään. Essin resepti oli aiempia nopeampi ja simppelimpi valmistaa, ainoat myönnytykset jouduin tekemään parissa raaka-aineessa.

Ruokajuomaksi en juossut hakemaan Alkosta tällä kertaa Essin suosittelemaa Charles Heidsieck Rosé Réserve Brutia (Charlie samppikset ovat omia suosikkejani, ja omasta kellarista olisi kyllä löytynyt mm. Charles Heidsieck Brut Millésimé Rosé 1999 vuosikertaa, mutta jätin sen kuitenkin vielä parempaan hetkeen 😉 ), ruokajuomana testasin sen sijaan italialaista Dal Cero Vigneto Runcata 2015 Soavea, joka menikin kyllä ihan kivasti tämän ruoan kanssa.

Ohessa Essin resepti Eeva-lehdestä, omilla pienillä muutoksilla 🙂

Pannulla paahdettua turskaa

n. 150 – 200 turskan seläkettä tai fileetä/per ruokailija
ruokaöljyä
suolaa
savustettua paprikajauhetta
3 valkosipulinkynttä
voita

Kuivaa kalafileet talouspaperilla. Leikkaa annospaloiksi ja mausta suolalla sekä savupaprikajauheella. Paista melko kovalla lämmöllä parilapannulla öljyssä molemmin puolin (n. 2-3 minuuttia per puoli, riippuen palan paksuudesta). Kun käännät kalapalat, lisää pannulle voi ja kevyesti veitsen lappeella murskatut valkosipulin kynnet. Asettele fileepalat papuhöystön päälle, koristele lehtipersiljalla ja lorauksella oliiviöljyä.

Chorizo-mustapapuhöystö paahdetulla paprikalla

n. 200g mustasilmäpapuja tai valkopapuja purkista
n. 50 g espanjalaista tai portugalilaista chorizo-raakamakkaraa
3 suippopaprikaa (tai jos löydät piquillo-paprikaa tuoreena tai tölkistä, 200 g, itse en löytänyt)
50 g pinjansiemeniä
2 rkl oliiviöljyä
1 ruukku lehtipersiljaa silputtuna
n. 1 tl suolaa
½ tl mustapippuria
1-2 tl sherry- tai valkoviinietikkaa

Kuumenna uunin grillivastus +225 C.
Puolita suippopaprikat pitkittäin, poista siemenet, ja laita uunipellille leivinpaperin päälle kuoripuoli päällepäin. Lorauta paprikoiden päälle hieman oliiviöljyä ja ripottele suolaa. Paahda grillivastuksen alla, kunnes paprikan kuori on mustunut. Laita paprikapuolikkaat jäähtymään kuumuutta kestävään muovipussiin tai astiaan, jonka peität tuorekelmulla. Jäähdyttyään saat irrotettua mustuneen kuoren paprikoista kätevästi. Paloittele paprikat pienemmiksi.
Paprikoiden paahtuessa paahda pinjansiemenet kuivalla kuumalla paistinpannulla. Laita siemenet sivuun.

Pilko chorizo pieniksi paloiksi.
Lisää chorizo paistinpannulle, ja nosta pannun lämpötilaa hitaasti, kunnes makkaran rasva alkaa sulaa. Paista makkaroita n. 5-10 minuuttia.
Lisää pannulle lämpiämään mustasilmä-pavut, paahdetut paprikat ja oliiviöljy.
Juuri ennen tarjoilua sekoita joukkoon paahdetut pinjansiemenet ja lehtipersilja.
Mausta suolalla, pippurilla sekä sherry-viinietikalla. Tarkista maku.

Surf & Turf: chorizo-kampasimpukka-tiikerirapu-vartaat


Hellettä pukkaa, eikä sisätiloissa ole kiva huudattaa hellaa tai uunia. Eikun grilli kuumaksi ja nopeaa super-herkkua pöytään! Seuraksi vain tuore vihersalaatti vinegretillä, niin ateria on valmis.

choizovartaat

Jos teet vartaat pakastetuista ravuista ja kampasimpukoista, muista vain ottaa ne aamulla tai edellisenä iltana sulamaan jääkaappiin. Näillä helteillä ei kannata riskeerata ruokamyrkytyksen kanssa, en siis suosittele sulatusta huoneenlämmössä. Tiikeriravut ja kampasimpukat ei taida olla WWF:n kalalistan suositeltavien joukossa, mutta joskus tai kerran kesässä kai saa herkutella 🙂

Chorizo-kampasimpukka-tiikerirapuvartaat 

3-4 tasakokoista kampasimpukkaa/ syöjä
6-8 tiikerirapua/ syöjä (yritä löytää hieman isompia rapuja, monet on aika pieniä – niitä on vaikea pujottaa vartaisiin)
3-4 kiinteää chorizoa (esim. Noelin Spicy chorizo, löytyy osasta Citymarketteja ja Stokkalta, on tarpeeksi kiinteää, että voi leikata kasassa pysyviä siivuja)

Äyriäisten marinadi:
2 rkl oliiviöljyä
desi hienonnettua tuoretta korianteria/basilikaa/lehtipersiljaa
0,5 sitruunan mehu
0,5 (luomu!) sitruunan kuori raastettuna
0,5-1 punainen chili hienonnettuna
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna

lisäksi vielä ruokaöljyä vartaiden voiteluun ennen grillausta
sormisuolaa

Sulata pakastetut kampasimpukat ja tiikeriravut yön yli jääkaapissa.
Sekoita marinadin ainekset kulhossa, lisää ravut ja simpukat. Sekoita, ja anna marinoitua jääkaapissa reilu 30 minuuttia.
Lämmitä grilli kuumaksi (medium lämpöön, jätä tilaa myös epäsuoralle grillaukselle).
Paloittele chorizo noin 1 cm:n paksuiksi viipaleiksi. Tarkoitus on, että kaikki varrasainekset kypsyvät samassa ajassa, älä siis leikkaa liian paksuja viipaleita.
Jos käytät vartaissa puutikkuja, laita varrastikut viimeistään tässä vaiheessa veteen likoamaan.

Pujottele marinoidut äyriäiset ja chorizo-viipaleet vuorotellen vartaisiin. Ripottele halustessasi äyriäisten päälle vielä hiukan sormisuolaa ennen grillausta. Makkarat ei suolaa tarvitse, ja toisaalta ehkä makkaroidenkin suola saattaa riittää ravuillekin 🙂

Voitele vartaat vielä ohuelti ruokaöljyllä ennen grillausta.

Grillaa suoralla (tarvittaessa myös epäsuoralla) lämmöllä noin 2-3 minuuttia/puoli tai kunnes äyriäiset ovat kypsiä. Tiikeriravut muuttuvat kypsyessään väriltään kauniin vaaleanpunaisiksi ja kampasimpukoiden läpikuultavuus hieman häviää. Tarkoitus on saada myös kivat grilliraidat äyriäisiin, mutta varo ettet käräytä liian kuumalla. Ei ole tarkoitus myöskään kypsentää liikaa, silloin äyriäiset muuttuvat kumiksi.

Tarjoa vinegretillä maustetun vihersalaatin ja vaikka samppanjan kera 🙂

Torstain pikapasta chorizosta ja tomaatista, ei voi olla parempaa


Pikaruokaa eli pastaa syödään meillä usein, kun aika menee muuhun hommailuun kuin hellan ääressä heilumiseen. Tällä kertaa peruspasta syntyi tuore-chorizosta, sipulista, chilistä ja tomaattimurskasta. Ja tietty pastasta 🙂
Koska tämän piti olla ihan vain perus-pikapasta, en satsannut valokuvaamiseen, kun en mielestäni kokannut blogatakseni… olis kyllä pitänyt. Oli nimittäin ihan superia, ja kaikki siinä ajassa kuin pasta kiehui. Ehdinpä istahtaa hetkeksi vilkaisemaan uusinta Glorian Ruoka & Viini- lehteä.

20131121-212306.jpg

Kaupasta tarttui tänään mukaan friteerauskeitin… pidempään olen jo sellaista miettinyt, katsotaan nyt, onko sille käyttöä. Huomenna tehdään tietysti 2 kertaan paistettuja ”belgialaisia ranskalaisia” 😉

Chorizo-tomaattipappardelle 4-5:lle

n. 300 g tuore-chorizoa (muutkin hyvät tuoremakkarat käy, esim. salsiccia)
1 pieni punasipuli hienonnettuna
1 punainen chili pieneksi silputtuna
(loraus punaviiniä tai valkoviiniä)
1 tlk tomaattimurskaa
suolaa
vastajauhettua mustapippuria
3-4 rkl hienonnettua ruohosipulia

n.400g pappardelle- pastaa (tai spagettia tai mitä nyt kaapista sattuu löytymään)

tarjoiluun vastaraastettua parmesaania

Laita pastavesi kiehumaan isoon kattilaan.
Viipaloi chorizo, ja kuullottele paistinpannulla. Lisää muutaman minuutin kuluttua joukkoon punasipuli ja chili. Kuullota vielä minuutti pari, ja lorauta sitten joukkoon hiukan viiniä. Anna kiehua nopeasti kasaan ja lisää sitten joukkoon tomaattimurska. Anna porista miedolla lämmöllä samalla kuin pasta kypsyy.
Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä ohjeen mukaan al denteksi, valuta LÄHES kuivaksi, jätä pastan keitinvettä n.0,5 dl kattilan pohjalle.

Mausta pastakastike suolalla, mustapippurilla sekä hienonnetulla ruohosipulilla. Sekoita pastakastike keitetyn pastan joukkoon, sekoita hyvin. Tarkista suola.

Tarjoa parmesaanin kanssa välittömästi.

Kesän ensimmäinen päivä! Carbonara Primavera!


Oi että, kun meitä hemmotellaan ihanalla kesäisellä tuulahduksella! Viljelylaatikossa alkavat kohisten kasvaa yllätyksenä viimevuotiset rucolat, suolaheinät, ruohosipulit, lipstikat ja piparminttu.
Tähän keväiseen carbonaraan voit käyttää keväisiä vihreitä, parsaa, sokerihernettä, ruohosipulia… Parsa kuitenkin toimii kananmunan kanssa niin täydellisesti, että muilla voi  olla tekemistä yltää samaan… Valuvaksi jätetyt kananmunan keltuaiset muodostavat kerma-juustoseoksen kanssa täydellisen kastikkeen.
Alkuperäinen ohje Glorian R&V 3/2011.

primavera

Carbonara primavera 

400 g spagettia
4 luomukananmunaa
2 rkl voita
1 tl suolaa
0,5 tl valkopippuria myllystä

Kastike:
400 g keväisiä kasviksia, esim. sokeriherneen palkoja, parsaa, litteitä härkäpapuja
80 g parmankinkkua tai tuorechorizoa (esim. Noel)
50 g voita
3 rkl kuohukermaa
1 dl vastaraastettua parmesaania (tai pecorinoa)
0,5 tl sormisuolaa
0,5 tl mustapippuria myllystä

Lisäksi vastaraastettua parmesaania (tai pecorinoa)

Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan.
Leikkaa kastikkeen kasviket sopiviksi suupaloiksi. Parsasta kannattaa napsaista pois kova tyvi, ja jos käytät pikkurilliä paksumpaa valkoista parsaa, kannattaa se kuoria. Esikeitä kasviksia muutama minuutti niukassa vedessä, kunnes ne ovat napakan pehmeitä. Kaada keitinvesi pois, ja valuta kylmää vettä päälle.
Kuutioi parmankinkku tai  paloittele raaka chorizo pieniksi paloiksi. Paista chorizo omassa rasvassaan nopeasti kypsäksi.
Sulata 50 g voita kattilassa, sekoita joukkoon kerma sekä juustoraaste. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää joukkoon keitetty spagetti, kasvikset sekä kinkku/chorizo. Jos pasta tuntuu liian kuivalta, voit lisätä joukkoon lorauksen kermaa.
Paista kananmunat paistinpannulla voissa keskilämmöllä niin, että keltuainen jää vielä raa’ahkoksi. Ripottele suola valkuaiselle (keltuaiseen muodostuu muuten vaaleita täpliä suolasta). Mausta vielä valkopippurilla
Annostele pasta lautasille, nosta muna pastan päälle. Jokainen ruokailija voi sekoittaa valuvan keltuaisen spagetin joukkoon. Voit vielä viimeistellä annoksen vastaraastetulla parmesaanilla.