Bistrotyyliin maissikananrintaa Dijon-kastikkeessa ja tietysti ankanrasvaperunoita…


Pakastinta on tälläkin viikolla pöyhitty ahkerasti ja mietitty tulevan viikonlopun ruokalistaa. Ostan suurimman osan käytettävistä lihoista etukäteen pakastimeen, karitsat tulevat todella pieneltä tuottajalta Hämeestä, Highland-karjan lihat (pääosin patalihaa, jauhelihaa ja hiukan pihvilihaa) Metsäojan tilalta ja poroa vielä lisäksi mistä milloinkin. Hyvin vähän ostan kaupasta lihaa, ellei erityistilanteita ja ehkä kesän grillaussessioita huomioida. Stockan Hulluilta päiviltä ostin viime syksynä pakastimeen ranskalaista luomumaissikanaa, kokonaisena ja rintapaloina, sorsaa ja kampasimpukoita.

dijonkana2

Nyt sitten nuo kanapalat (huom! ei broileria!) piti saada laitettua arvoisellaan tavalla. Tällä kertaa kana taipui Dijon-sinapin ja valkoviinin hauduttamana aivan mahtavaksi bistroruuaksi. Niin se vain on, ettei loistavan hyvään ruokaan mitään erikoista tarvita, hyvät perusmaut ja koti-gourmet on siinä. Ihan oikeasti 🙂
Kanaohjeen muokkasin Bon Appetit– lehden nettisivuilta. Kanan seuraksi suosittelivat uuniperunoita: ihan siis huusi taas ankanrasvapottuja seuraksi, ja ei olis parempaa kaveria kanalle ollut 😉
Ja opin uuden ruokasanan englanniksi. Dutch oven tarkoittaa valurautapataa suomeksi, ei siis ole mitään erityistä hollantilaista uunia olemassa…

Maissikananrintaa Dijon-kastikkeella (2:lle)

2 kananrintaa (luulla)
2 rkl oliiviöljyä
suolaa ja vastajauhettua mustapippuria
0,5 dl hienoksi viipaloitua purjoa
0,5 dl hienonnettua sipulia
2,5 dl kanalientä
1,25 dl valkoviiniä
3 rkl Dijon-sinappia
1 rkl tuoretta timjamia hienonnettuna (jätä vähän koristeeksi)
1/2 rkl voita

Lämmitä öljy padassa medium-lämmöllä. Mausta kananrinnat suolalla ja pippurilla. Ruskista kanapaloja öljyssä molemmin puolin, yhteensä n. 12-15 minuuttia. Nosta rintapalat lautaselle sivuun.
Kuullota purjo ja sipuli padassa pehmeiksi (muista laskea lämpöä tarvittaessa, ei ole tarkoitus ruskistaa). Lisää valkosipuli ja kuullota pari minuuttia. Lisää sitten kanaliemi, viini, Dijon-sinappi ja hienonnettu timjami. Lisää vielä kanapalat ja anna porista kannen alla noin 15 minuuttia, kunnes kanat ovat kypsiä.
Laita kanapalat sivuun, folion alle. Anna nesteen kiehua kasaan noin 15 minuutin ajan, kunnes kastike on sopivasti paksuuntunut. Vatkaa joukkoon voi ja tarkista suola ja pippuri (mielestäni sitä ei tarvittu).
Tarjoa kana ja kastike ankanrasvaperunoiden kera.

Valmistus ajoittui loistavasti, otin kanapalat huoneenlämpöön ja aloin kuoria ja lohkoa perunoita. Perunoiden kiehuessa silppusin purjon ja sipulit. Kun perunat menivät uuniin, aloin kanapalojen ruskistuksen. Kaikki menikin sitten lomittain hienosti, ja perunat ja kana kastikkeineen olivat samaan aikaan valmiita. Aivan upea, bistrotyylinen kanaruoka.
dijonkana
Kokin huomioita:
Jos joku miettii maissikanan ja broilerin eroa, niin eroa on valtavasti. Liha maistuu todellakin jollekin ja rakenne on kuin tummemmassa lihassa, ei ollenkaan kumimainen. Väri on kauniin oranssin kellertävä myös kypsänä, ei valkoinen. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan! Toki ohje onnistuu broilerin rintapaloista (maustamatonta!), joita suosittelen käyttämään tässä ehdottomasti rintafileiden sijasta. Se vain on maukkaampaa niin 🙂

Grillatut (ja hiukan savustetut) karitsan parikyljykset ja Hawksmoorin ylivertaiset uuniperunat


Sain onnekseni hommattua pakastimeen tänä syksynä Hauholla kasvatettua ja teurastettua karitsaa. Lihat oli siististi paloiteltu eri osiin, ja paketit olivat hyvin nimettyjä. Pikkutuottajan yhteystiedot löytyivät tuurilla hyvältä ystävältä, joka oli laittanut korvan taakse minun mielenkiintoni hyvän ruoan hankkimiseen.

Highlanderin (Ylämaan sonnin) lihat olen hommanut suoraan tuottajalta jo muutaman vuoden ajan nettiryhmän kanssa muutaman kerran vuodessa, ja samasta ryhmästä bongasin tänä vuonna myös poronlihaa. Aina hienompi juttu, jos tuottajille jää käteen enemmän tätä kautta myydystä lihasta. Yleensä myös näiden pientuottajien myymät lihat ovat loistavaa luomua tai lähes luomua, eläinten olot ovat  huomattavasti paremmat kuin tehotuottajien. Lihan eron kyllä huomaa pannulle laitettaessa. Suosittelen korvien hörölle laittoa työpaikan kahvihuoneessa tai nettikeskustelussa, sitä kautta voit löytää mitä parempia yhteystietoja. Varaudu kuitenkin hankkimaan kerralla isompia määriä ja hommaamaan ne ruoat epämääräisinä aikoina joltain huoltoaseman parkkipaikalta harmaan pakettiauton peräkontista. Sieltä sitä laatua silti löytyy, usko minua 😉

Omalta yrttimaalta löytyi vielä (kyllä! eletään marraskuun loppua ja meikäläisen ryytimaalla vielä minttu ja salvia rehottaa, persiljaakin ja hiukan kärsinyttä rucolaa näytti olevan 😉 ) hyvin salviaa ja minttua, joiden ajattelin sopivan hyvin karitsan pikamarinointiin. Mukaan vielä eiliseltä jäänyt sitruuna kuorineen ja valkosipuli, hiukan kuivattua chiliä ja oliiviöljyä: eiköhän se hyvä marinadi ole siinä? 🙂

Hawksmoorin perunoita olen jo pitkään halunnut kokeilla. Ohje on alunperin ilmeisesti lontoolaisesta Hawksmoorin ravintolasta, Suomessa ohje on lähtenyt elämään Optiossa olleesta reseptistä. Itse bongasin reseptin aikanaan Sillä Sipulin- blogista. Todellakaan ei ollut ainoa ja viimeinen kerta kun näitä perunoita teen, perunan ja ankanrasvan liitto on satumainen ❤ Kaiken kaikkiaan tämänpäiväinen ruoka-annos oli lähellä lauantai-illan täydellistä ruokaa. Nuff said, nyt reseptiikkaan:

Yrttimarinoidut karitsan parikyljykset 2:lle

2-3 parikyljystä/ hlö

Yrttimarinadi:

*kourallinen tuoretta salviaa
*kourallinen tuoretta minttua
*puolikas solo-valkosipulikynnestä, veitsellä murskattuna ja hienonnettuna
*puolikkaan luomusitruunan mehu JA kuori
*loraus valkoista balsamicoa
*2-3 lorausta oliiviöljyä
*kuivattua chilirouhetta
*vastajauhettua mustapippuria
*hyvää suolaa

Möyhennä marinadin ainekset tehosekoittimella karkeaksi tahnaksi. Hiero esim. minigrip-pussissa lihoihin marinadi kauttaaltaan ja anna marinoitua jääkaapissa ainakin noin tunnin verran.

Nosta lihat huoneenlämpöön, kun alat tehdä perunoita.

Grillaa lihat hiiligrillissä suoralla lämmöllä, kun käännät lihat voit lisätä hiillokselle vielä  vedessä liotettuja savustuslastuja, mikä lisää hienovaraisen savun makua lihassa (toisin
sanoen unohdin lisätä savustuslastut hiillille kun aloitin lihojen grillauksen, mutta hyvin tuo savu ehti  vaikuttamaan kun lisäsin ne vasta puolivälissä ;P ) Yhteensä grillasin ehkä reilun 15 minuuttia tällä kertaa, lihasta tuli mahtavan mediumia ja mehevää. Hautakynttilän valossa grillatessa ei aivan tullut samalla lailla tehtyä näköhavaintoja kuin kirkkaana kesäiltana 😉

Hawksmoorin uuniperunat

noin 1kg jauhoisia perunoita, kuorittuna ja lohkottuna
6-7 rkl ankan- tai hanhenrasvaa
puolikkaan solo-valkosipulin kynsi, veitsellä murskattuna ja hienonnettuna
pari tuoretta timjamin oksaa tai 1 tl kuivattua timjamia
suolaa

Kuori perunat ja lohko ne. Keitä reilulla suolalla maustetussa vedessä LÄHES kypsiksi. Lämmitä uuni +220 C. Kuumenna ankanrasva pannulla tirisevän kuumaksi.
Kumoa keitetyt perunalohkot uunipannulle ja kaada päälle kuuma ankanrasva. Kääntele perunoita rasvassa. Paista noin 45 minuuttia uunissa, sekoita pari kertaa paistamisen aikana.
Lisää perunoiden päälle valkosipuli ja timjami, pyöräytä lusikalla sekaisin ja jatka kypsentämistä noin 15 minuuttia.

Tarjoa karitsan kyljysten seurana lämpiminä hyvän sormisuolan kera. Parempaa ei ole. Trust me.

Viinisuosituksena heittäisin ehkä punaviinin, Hewitson Baby Bush Mourvèdre, 14,99e/0,75ml. Taittaa hienosti lihan savunkin.
Rinnalla maistoimme belgialaistyyppistä alea Yhdysvalloista: Jolly Pumpkin Oro de Calabaza, ei saatavilla valitettavasti Alkosta, mutta ulkomaalaisista olutkaupoista ja ajoittain hyvistä olutravintoloista saatat kyseistä olutta löytää. Tammitynnyrikypsytys ja villihiiva tuovat olueeseen lambic-tyylisiä piirteitä. Mahtava yhdistelmä tälle ruoalle.