Kokonda eli indonesialainen ceviche -Kape 24 H

Kape Aihisen Kape 24 H- kirjaa olen selaillut, ja muutamaa ruokaa on tullut myös kok(k)eiltua. Pääsiäisenä tein kevyeksi alkupalaksi cevichen indonesialaiseen tyyliin, eli kokonda kalaa. Kirjassa käytettiin kalana siikaa, minä taasen kaivoin pakastimesta palasen ruijanpallasta, ja kalana käy varmasti mikä vain vaalea kala. Reseptiä on hiukan muutenkin muokattu kirjasta. Aterian kruunasi Trimbachin Riesling Réserve.

kokonda

Ruijanpallasta kokonda Kape 24 H(2-3:lle)

250 g nahatonta ja ruodotonta vaaleaa kalafilettä (siikaa, kuhaa, ruijanpallasta)
1 luumutomaatti
1 salottisipuli
1/2 vihreä chili
1/2 punainen chili (tai maun ja chilin voimakkuuden mukaan 🙂 )
1/4 dl vastapuristettua limemehua
1/4 dl vastapuristettua sitruunan mehua
0,5 dl juoksevaa kookoskermaa
suolaa maun mukaan
(sokeria)
tuoretta korianteria

Kuutioi kalafileet pieniksi. Kalttaa tomaatti (tee ristiviilto tomaattiin, kasta tomaatti kiehuvaan veteen noin 0,5-1 minuutin ajaksi, ja kuori tomaatti sen hiukan jäähdyttyä). Leikkaa tomaatit lohkoiksi ja poista kostea siemenkota. Leikkaa jäljelle jäänyt kiinteä hedelmäliha pieniksi kuutioiksi.
Viipaloi salottisipuli ja leikkaa chilit hyvin ohuiksi renkaiksi.
Yhdistä kala- ja tomaattikuutiot sipuli- ja chilirenkaiden kanssa lasi- tai muovikulhossa ja sekoita. Lisää joukkoon tuore lime- & sitruunamehu, sekoita hyvin ja anna maustua hetken ajan (10 min – 2h), tai kunnes kala on raakakypsynyt haposta eli muuttunut läpikuultavasta valkoiseksi.
Lisää joukkoon kookoskerma. Mausta suolalla ja tarkista maku. Mikäli limen happamuus tuntuu liian terävältä, pyöristä makua sokerilla.
Valuta ylimääräinen neste kokondasta juuri ennen tarjoilua.
Koristele korianterin lehdillä.

HUOM! Varmistu, että käyttämäsi kala on varmasti tuoretta. Tässä ruuassa kala syödään siis raakana, ja Evira suosittelee raa’an kalan pakastamista vähintään 24h/ -20C. 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.