Avainsanat

, , , , , , , , ,

L i h a p u l l a v i i k o n l o p p u . Tällä kertaa ajattelin testailla uusia versioita omien tuttujen kuvioiden sijasta. MasterChefiä tv:stä seuratessani muistin omistavani Sikke Sumarin pelkästään erilaisiin palleroihin keskittyvän keittokirjan, josta en ole muistini mukaan kaikkina näinä vuosina kokeilut yhtäkään reseptiä. Pitänyt on kyllä, mutta jotenkin se kirja on sitten aina unohtunut. Kirjan nimi on Vesi kielellä – kaiken maailman pallerot (v.2004), ja se sisältää nimensä veroisesti kaikenlaisia palleroreseptejä ympäri maailmaa, myös kasvis-, kala- ja jälkiruokapalleroita.
Pakastimesta kaivoin köntin hirvenjauhelihaa ja ajattelin käyttää sen Sikken miehen, Tony Ilmonin, reseptiin. Kirjassa on käytetty peuraa, mutta suosittelivat reseptiä myös hirvenlihalle sopivaksi. Mielenkiintoiset ainekset katajanmarjoista balsamiviinietikkaan ja pihlajanmarjahyytelöön saivat siis mielenkiintoni heräämään. Erittäin onnistunut riistalihapullaresepti tämä kyllä olikin, lisukkeena tarjosin aivan perinteistä perunamuusia ja suppilovahverokastiketta, tosin tein vielä toisenkin kastikkeen talouden sienikammoajalle, se oli blogista ennestään tuttu Dijon-sinappikastike. Vertailin kumpi kastike pullien kanssa sopi paremmin, ja mielestäni tuo sieniversio veti tällä kertaa pidemmän korren, mutta jos ei sienet uppoa sinuunkaan, niin tuo sinappinen kastike toimi myös vallan hyvin.

hirvipullat2

Hirvenpyllypallerot (alunperin siis peuranpyllypallerot), n. 40 kpl

1 kg hirven jauhelihaa
(jos jauhat itse, pyri hieman karkeampaan, ns. tartar-jauhatukseen)
1 dl korppujauhoja
1 dl lihalientä
1/2 dl pihlajanmarjahyytelöä (Edit 12.9.2013: 1 dl hyytelöä lorahti ”vahingossa” taikinaan, ja ehkäpä oli hyvä! Extra-makeus toimii näissä pullissa!)
2 luomukananmunaa
1 rkl katajanmarjoja morttelissa murskattuna
1 dl silputtua (silolehtistä) persiljaa
1 kevätsipulin varsi silputtuna
2 dl liotettuja herkkutatteja
(liota n.30 minuuttia kylmässä vedessä, ja muista että liotuslilemi on mitä parhainta makulientä käytettäväksi risotoissa tai kastikkeissa…), silppua sienet veitsellä pieneksi
loraus balsamiviinietikkaa
1 dl oliiviöljyä
hyvää suolaa ja mustapippuria myllystä

Sekoita kaikki huoneenlämpöiset ainekset keskenään suuressa kulhossa (suosittelen kertakäyttöhanskoja!). Muotoile  taikinasta isohkoja palleroita ja lado ne uunipellille.
Paista uunissa +200 C, ainakin vartti, meillä tais olla hiukan pidempään.
hirvipullat
Riistan ja katajanmarjojen voimakkaan maun seurana toimi erittäin mainiosti saksalainen suklaanruskea dobbelböck Ayinger Celebrator 6,5 % 3,01 e/ 0,33 l. Verrokkina ja lähes yhtä hyvin ruuan kanssa toimi eilisestä auki  ollut toscanalainen Il Pietrello 14 % 13,01 e/ 0,75 l.

tuplapukki