Avainsanat

, , , , , ,

Edellisvuotiset kuivatut mustatorvisienet ovat huudelleet kaapista jo jonkin aikaa. Jarnon sienivamman vuoksi en kuitenkaan näitä arvosieniä halunnut ”piilottaa” mihinkään ruokaan, ajattelin kerrankin tehdä jotain vain minulle itselleni. Kaapista kolusin siis vielä risottoriisiä (Arborio), sunnuntaina keiteltyä kanalientä, parmesaania ja salottisipulia. Eiköhän siinä ne risoton ainekset olleetkin😉


Mustatorvisienirisotto

ISO kourallinen kuivattuja mustatorvisieniä
oliiviöljyä
2 veitsenlappeella murskattua ja pilkottua valkosipulin kynttä
hyvää merisuolaa
vastarouhittua mustapippuria
1 sitruunan mehu

125 g voita
1 lasillinen kuivaa valkkaria
vajaa litra kanalientä
200 g risottoriisiä (Arborio tai Carnaroli, aitoa italialaista, ei mitään myllynparas tai uncleben huttua…)
2 salottisipulia hienoksi silputtuna
vasta raastettua parmesaania, vajaa 2 dl
pari ruokalusikallista hienonnettua ruohosipulia
(oikeasti italiaanot laittaa lehtipersiljaa, mutta mun persiljat ovat jäätyneet lumikinosten alle, joten nyt mentiin sillä mitä kaapista löytyi😉 )

Laita sienet likoamaan kylmään veteen n. 15 minuutiksi. Lämmitä sillä välin kanaliemi poreilevaksi, silppua sipulit ja valkosipulit. Raasta parmesaani.
Rutista/valuta sienet lävikössä, säästä liotusliemi. Lämmitä paistinpannussa loraus oliiviöljyä, kuullottele siinä sienet ja hienonnettu valkosipuli. Mausta suolalla ja mustapippurilla, ja sitruunamehulla. Jätä sivuun hetkeksi.
Sulata korkeareunaisessa paistokasarissa puolet voista ja kaada joukkoon loraus oliiviöljyä. Kun voi on poreilevaa, lisää joukkoon salottisipulit ja kuullottele niitä, kunnes ovat kullankeltaisia (älä ruskista). Heitä joukkoon risottoriisi ja kuullota koko ajan sekoitellen, kunnes riisi on lämmennyt kauttaaltaan (n.5 min), älä edelleenkään ruskista. Lämpö on hyvä pitää maltillisena, ei siis täysillä.
Lisää joukkoon lasillinen valkkaria, sekoita voimakkaasti vatkaten puulastalla, kunnes viini on lähes imeytynyt riisiin. Lisää kauhallinen kanalientä ja loraus sienten liotusvettä. Sekoita voimakkaasti aluksi, ja sitten lähinnä ettei riisi ota pohjaan kiinni. Nyt voit lisätä joukkoon sieni-valkosipuliseoksen. Lisää kanalientä ja loraus sienivettä aina kun edellinen nestesatsi on lähes imeytynyt riisiin. Pidä huoli, ettei riisi pala pohjaan. Riisin tulisi olla lopussa al dente, eli vastata hiukan hampaisiin, se ei saa olla aivan löllöä puuroriisiä, muttei liian raakaakaan. Yleensä risottoriisin valmistukseen menee ensimmäisen nesteen lisäyksen jälkeen NOIN 15-17 minuuttia.
Kun riisi alkaa vaikuttamaan sopivalta, lisää joukkoon paloina loppu voi vatkaamalla puukauhalla voimakkaasti. Lisää vielä parmesaaniraaste ja tarkista suola/pippuri.
Aivan lopuksi voit lisätä joukkoon hienonnetun ruohosipulin. Tarjoa parmesaaniraasteen kera.

Mielenkiintoinen hapan twisti tuli sitruunan mehusta, alkuihmettelyn jälkeen totesin sen toimivan.