Avainsanat

, , , , , , ,

Poroerotukset on parhaillaan käynnissä, joten parempi käyttää tässä vaiheessa mahdollisesti pakastimeen säästyneet viimevuotiset poronlihat pois.
Enpä ole aiemmin saanut keittiössä veistä käyttäessäni rakkoa käteen, mutta tänään aivan liian jäistä poronlihaklönttiä  kokkiveitsellä vuollessani sekin ihme tapahtui. On siis hyvä antaa lihapalasen hieman aikaa pehmetä huoneenlämmössä (ainakin 30min), niin käristyslihojen vuoleminen on himpan verran helpompaa. Jos taas annat lihan sulaa täysin, on ohuiden käristyslihojen vuoleminen palasta mahdotonta.

Tuunattua poronkäristystä

n.600g kohmeisesta poronpaistista vuoltua käristyslihaa
(kokolihasta vuoltu on tietysti parempaa, ei ole jännepaloja mukana kun itse tekee ;) )
paketti pekonia
1 keltasipuli
voita
Keisari Dark olutta, noin 3-4 dl
suolaa
vastajauhettua mustapippuria
4 oksaa tuoretta timjamia
vajaa desi kuivattuja suppilovahveroita


Laita kylmään valurautapataan pekonisuikaleet, laita lämmöt täysille ja anna hieman ruskistua. Lisää pataan pienissä erissä käristyslihat, lisää joukkoon myös pari ruokalusikallista voita.
Pilkottu sipuli voi tässä vaiheessa hypähtää joukkoon lihojen mukaan. Pyörittele lihoja ja sipulia kunnes seos näyttää käristykseltä. Mausta suolalla ja pippurilla. Jos paistoit osan lihoista toisella pannulla muista huuhtoa maut mukaan vesitilkalla. 
Kaada lihojen päälle olut ja heitä joukkoon timjaminoksat. Murskaa kuivatut suppikset morttelissa hienoksi jauhoksi (Jarnon hämäystä ) ja heitä mukaan. 
Anna muhia miedolla lämmöllä kunnes olet saanut pottumuusinkin valmiiksi. 
Tarjoa muusin ja sokerin kanssa survottujen puolukoiden kera.